Asiantuntijavieras Atte Varsta

kuva

Rahaa ja rallia

Volkswagen Marklund Motorsport RX:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Atte Varsta kävi Järvenpään lukiolla kertomassa itsestään ja omasta työstään sekä rallista. Varsta on myös autourheilun managerointiin erikoistuneen yrityksen V&V Sport Management yrityksen partneri/omistaja. V&V manageroi kuutta kuljettajaa, muun muassa rallin maailmanmestaria Sebastian Ogieria. Varsta on kotoisin Järvenpäästä ja hänellä on jo Yli 20-vuoden kokemus kansainvälisten yritysten, mainos- ja mediatoimistojen johtamisesta sekä markkinoinnista. Hänen koulutuksensa vieläpä sopii työtoimenkuvaan, koska hän on valmistunut Jyväskylän yliopistosta liikkeenjohdosta.

Kuljettajamanagerin työhön kuuluu alla olevan kuvan tehtävät:

Näyttökuva 2014-12-5 kello 12.08.02

Sopimusten tekeminen tarkoittaa sitä, että kuljettajamanageri markkinoi kuljettajaa ja yrittää tehdä mahdollisimman hyvän sopimuksen hänelle ja kuljettajalle. Rallikuljettajana oleminen on monipuolisempaa työtä kuin voisi kuvitella. Kuljettaja saa mm. media, psyykkistä ja fyysistä valmennusta. Manageri hoitaa kuljettajan mediasuhteet. Manageri antaa medialle aurinkoisen kuvan kuljettajasta ja MM-tasolla suodattaa turhat mediakissanristiäiset. Urasuunnittelussa käytetään ns. kolmivuotissuunnittelua kuljettajan menestyksen mukaan. Jos kuljettaja ei menesty, ei hän jatka alalla. Kaupallistamisessa on tarkoitus ikään kuin myydä kuljettaja autotehtaille. Kuljettajaa markkinoidaan oikealla tavalla ja brändätään, jotta autotehtaat kiinnostuisivat kuljettajasta ja haluaisivat sponsoroida häntä. Rahanhankinta on todennäköisesti tärkein asia kuljettajalle, mutta rahanhankinta muuttuu uran aikana. Uran alkuaikoina kuljettaja yleensä ajaa ilmaiseksi ja maksaa itse kulut, mutta myöhemmin, jos/kun hänestä tulee ammattilainen, autotehtaat maksavat hänelle hyvät rahat.

Ralliautoilu on kallista. Allaoleva kuva havainnollistaa asiaa:

Näyttökuva 2014-12-5 kello 12.08.11

Ylläolevasta kuvasta näkee paitsi rallin eri muotojen hinnat, mutta myös rallin hierarkian. Arvostetuin on myös kallein. Käytännössä hintaerot johtuvat autojen ominaisuuksista. R2 lasketaan jo ralliksi, mutta auton ominaisuuksiltaan se vastaa melkeinpä tavallista siviiliautoa. Junior WRC on hieman ammattimaisempaa ja autoissa on enemmän ominaisuuksia. Kuljettajalla ei kuitenkaan saa olla kokemusta tehokkaasta autosta. WRC2:n ja WRC:n ero on se, että ammattilaiset ovat WRC:ssä ja WRC:ssä autoissa on enemmän ominaisuuksia sekä siellä liikkuu isot rahat. Ralliautot ja siviiliautot eroavat suuresti toisistaan. Ralliautoissa on siviiliautoja enemmän hevosvoimaa, ralliauto kuluttaa enemmän bensaa sekä ralliautot ovat huomattavasti kalliimpia.

Perinteisellä rallilla on uhka; rallicross on kasvava alalaji perinteisestä rallista ja syö perinteiseltä rallilta asiakkaita ja kuljettajilta tuloja sekä vetää muista lajeista porukkaa.

Varstalta kysyttiin myös muutama yleisökysymys:

”Mihin eurot menevät?”
”Rahat menevät tiimiin, autoon, autovakuutukseen. Hinnassa ei ole kuljettajan eikä kartanlukijan palkkoja”, vastasi Varsta.

”Mihin suurin osa päivästäsi menee?”
”Kuljettajariippuvainen. Nuorella menee rahanhankintaan, valmennukseen, brändäykseen ja sopimuksiin. Kokeneella se on erilaista, helpompaa”, sanoi Varsta.

”Kenelle tuottoa?”
”Vaikea mitata. Autotehtaat ja tiimit pyrkivät tekemään rahaa. Kuljettajalle silloin, kun on tehdassopimus”, vastasi Varsta.

”Olisiko paikallinen kilpailu parempaa?”
”Olisi, koska se laajentaa mahdollisuuksia kuljettajalle ja yritykselle”, sanoi Varsta.

Varsta antoi muutaman neuvon yleisölle menestykseen:

  • sydämen kuuntelu
  • työ
  • ongelmista oppiminen
  • opiskelu ja kiinnostuneisuus
  • tunnista ja kehitä vahvuuksia ja heikkouksia
  • kuuntele muita ja ota opiksi
  • varo, mitä haluat, se voi toteutua

Lopuksi Varsta kertoi triviatietoa, että mm. turvavyö on rallista peräisin.

Teksti: Aki Saarikosken, suuntautumisvaihtoehdon opiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *